sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Muratti

Hedera helix
Alkuperä: Eurooppa Etelä-Ruotsista alaspäin


Myös muratti kuuluu rakastamiini kasveihin, joita en vain ole saanut pysymään hengissä aikaisemmin. Usein lehdet ovat vain ruskistuneet ja kuihtuneet pois. Viime kesänä hankin ihanan isolehtisen muratin, jonka olen nyt saanut pysymään hengissä talven yli. Muratti kasvattaa alustaan tarttuvia kiipimäjuuria, mutta ruukussa ne eivät kehity erityisen hyvin. Muratin voi antaa kasvaa vapaana amppelissa tai kiertää kehikkoon. Vuosien mittaan muratin varret puutuvat. Muratteja löytyy monenmuotoisia, -kokoisia ja -värisiä.

Murattia on helppo lisätä latvapistokkaista tai varrenpalasista. Leikkaaminen edistää muratin haaromista, muttei välttämättä ole tarpeen. Muratti ei kuki huoneistoissa, koska siellä se ei koskaan kasvata aikuisvaiheen varsia, jotka kukkia tekisivät. Ulkona näin sen sijaan saattaa käydä. Talvella murattia voi pitää hieman viileämmässä, noin 10-15C:ssa.

Lyhyesti:
Kasvupaikka: suhteellisen viileä puolivarjo, aurinko polttaa herkästi lehdet
Kastelu: keväästä syksyyn runsaasti, pidä multa kosteana, mutta ei märkänä; kuivana käperryttää ja varistaa lehtiään, samoin liian märkänä
Lannoitus: joka toinen viikko
Muuta: kuiva huoneilma on murattien tuho - sumuta kasvia ahkerasti.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Hopea-alokasia

Alocasia sanderiana
Alkuperämaa: Etelä- ja Kaakkois-Aasian trooppiset seudut


Alokasian hankin yli vuosi sitten kesällä, jolloin ihastuin sen isoihin lehtiin. Monet alokasiat viihtyvät vain trooppisissa oloissa. Alokasioista yleisimmin myydään huoneenlämpöä sietävää hopea-alokasiaa. Ruukussa se saattaa kasvaa yli metrin korkuiseksi ja lehdet saattavat olla yli puoli metriä pitkiä. Joskus alokasia saattaa kukkia jopa kotioloissakin. Kukinto on vehkakasveille ominainen puikelo, jota ympäröi suuri, valkoinen tukilehti. Alokasiaa voi lisätä jakamalla juurakon useampaan osaa. Mullan happamuutta voi lisätä sammalsilpulla tai turpeella. Kasvualustan tulisi olla vettä hyvin läpäisevää.

Lyhyesti:
Kasvupaikka: lämmin valoisa paikka, mutta ei suora auringonpaiste
Kastelu: kohtuullisesti, multa pidetään tasaisen kosteana, mutta ei märkänä. Kalkitonta vettä.
Lannoitus: melko miedoksi laimennettuna
Muuta: juurakko on myrkyllinen

Enkelinsiipi

Begonia corallina
Alkuperämaa: Brasilia


Pari vuotta sitten sain ystävältäni enkelinsiiven pistokkaan. Aluksi en ollut kovinkaan kiinnostunut koko kasvista, mutta nopeakasvuisena ja isolehtisenä se on voittanut paikkansa kasvieni joukossa. Ensimmäisenä talvena enkelinsiipeni tiputti melkein kaikki lehtensä liian vähäisen valon takia. Viime talvena pidin kasvia aurinkoisemmassa paikassa joten lehdet eivät tippuneet. Lehdettömän kasvin voi helposti uusia latva- tai varsipistokkaasta. Hyvissä oloissa enkelinsiipi voi kukkiakin, jolloin siihen tulee korallinpunaiset kukat.

Lyhyesti:
Kasvupaikka: valoisa, mutta ei suora auringonpaahde
Kastelu: Runsaasti. Pitää myös sumuttamisesta
Lannoitus: Keväästä syksyyn viikoittain

Kultaköynnös

Epipremnum pinnatum
Alkuperämaa: Tyynenmeren trooppiset Salomo-saaret


Luonnossa kultaköynnöksen lehdet voivat olla jopa puolimetrisiä ja liuskottuneita. Huonekasvina lehdet jäävät varsin pieniksi tähän verrattuna, mutta pituutta versoille saattaa tulla kuitenkin jopa neljä metriä. Kasvia voi pitää amppelissa roukkuvana tai hankkia tuen; jotkut ovat jopa ohjailleet kasvin kiemurtelemaan pitkin seiniä. Kasvi alkaa helposti haaroa useampia versoja, jos se katkaistaan. Huonekasvina kultaköynnös ei kuki.

Kultaköynnöksen sanotaan olevan helppo huonekasvi, mutta itse en ole aiemmin saanut sitä pysymään hengissä. Viime kesänä sain serkultani hänen umpinaisessa amppelissaan olevan kultaköynnöksensä ja siinä se onkin sitten pysynyt hengissä ja kasvanut iloisesti. Kastelinko sitä ennen liikaa? Nyt olen kastellut kerran viikossa kohtalaisesti, varsinkin kun olen miettinyt, että amppeli on umpinainen eikä ylimääräinen vesi näin ollen pääse poistumaan pohjarei'istä. Kasvi on myöskin suhteellisen varjoisassa paikassa verrattuna edelliseen; se roikkuu keittiön katon keskellä ja saa näin ollen vain heijasteita valosta. Pidinkö sitä ennen liian aurinkoisessa?

Kultaköynnös istutetaan uudelleen vain tarpeen vaatiessa ja ruukun pohja suositellaan sala-ojittamaan hyvin, sillä juuret ovat arkoja jatkuvalle märkyydelle. Kultaköynnöstä voi lisätä helposti pistokkaista. Pistokkaassa ei välttämättä tarvitse olla yhtään lehtiä.

Lajikkeita:
'Aureus' tai 'Aureum': yleisin, kullankeltaviiruinen kultaköynnös
'Neon': kelta/vaaleanvihreälehtinen lajike, ilman viiruja
'Marble Queen': vahvan valkokirjavalehtinen lajike
Myös täysin vihreälehtistä lajiketta kasvatetaan yleisesti.

Lyhyesti:
Kasvupaikka: lämmin ja puolivarjoisa, ei suora auringonvalo
Kastelu: kohtalaisesti, varotaan liikaa märkyyttä
Lannoitus: kerran kuussa kautta vuoden
Muuta: pitää sumuttamisesta

tiistai 8. syyskuuta 2015

Ristipistotaulu "Syksy"

Ainoa säännöllisesti tekemäni käsityö ovat ristipistotaulut, joiden parissa olenkin viihtynyt jo kymmenen vuotta. Kovin nopeaa tahtia näitä ei valmistu, koska teen ristipistotöitä oman mielenkiinnon tahtiin, välillä on tauko-aikoja ja välillä intensiivisempää kiinnostusta. Ehkäpä hidas tyylini kertookin jotain luonteestani; minulla riittää kärsivällisyyttä pieneen nypeltämiseen. Tämän syksyisen työn tekemiseen meni noin puoli vuotta. Ihastuin ihanan syksyisiin väreihin ja tietysti tuohon pulleaan lintuseen :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...